Siirry pääsisältöön

Exile to Babylon

David Lapham ja Patric Reynolds, Exile to Babylon. Dark Horse Comics, Milwaukie, OR, USA, 2013.

Vallitsevan ideologian mukaan on käytännössä mahdotonta, että kysyntä kasvaa ja tarjonta samanaikaisesti heikkenee. Tämä taloustieteellinen paradoksi kuitenkin tulee todeksi David Laphamin käsikirjoittamassa ja Patric Reynoldsin piirtämässä vuoteen 2040 sarjakuvassa Exile to Babylon. Hieman Mad Maxin maailmaa mukaillen jäljellä olevat öljylähteet ovat päivä päivältä arvokkaampia ja siten luontevia kohteita resurssikaappauksille. Sota raaka-aineista on lähtemässä käyntiin.

Yhdysvallat ovat kaoottisessa tilassa. Sähköjen katkeilu ja väkivalta ovat endeemistä. Syystä tai toisesta sotilasoperaatiot on uskottu yksityisen Blackshield-yrityksen käsiin. Sen erikoisagentit, "enkelit", poimivat ja kouluttavat väkivaltaisia ja näköalattomia katujengiläisiä erikoisjoukkoihinsa. Enkelin kutsu on toiselta nimeltään Exile to Babylon eli Baabelin vankeus, mikä viittaa juutalaisten maanpakolaisuuteen Babyloniassa 500-luvulla eea. En oikein keksinyt yhteyttä.

Katujen kasvatti ja Blackshieldin ansioitunut agentti Axel Blade saa tehtäväkseen vapauttaa kriittisen rikollisjoukkion käsiin päätyneen öljylähteen. Mukaansa hän saa kasvonsa tatuoineita jengiläisiä. Seuraa petosta, räjähdyksiä ja ruumiita. Sarjakuva on niin sanoakseni "toiminnan täyteinen".

Exile to Babylon neliosainen sarja, joka perustuu Dom Mazuranin luomaan tarinaan ja siitä Matt Savellonin kirjoittamaan elokuvakäsikirjoitukseen. Tämä on ensimmäinen lukemani sarjakuva, jossa tuottaja mainitaan erikseen (Helen Darras). Laaja tuotantotiimi vie amerikkalaisen työnosituksen entistä pidemmälle: taustoja on piirtänyt Tadd Galusha, story-boardausta Matthew Southworth, värejä Dan Brown, tekstausta Nate Piekos. Kansikuva on Patric Reynoldsin ja Dave Stewartin yhteistyötä. Lyhyt sarja ja iso tiimi tarkoittanee, että sarjakuva on jonkinlainen konsepti- tai story-boarding -kokeilu. IMDB:n mukaan elokuva on edelleen tekeillä.

Oli miten oli, David Lapham kirjoitti sarjakuvakässärin elokuvakässärin pohjalta. Tällaisen tuotantoprosessin kohdalla on vaikea sanoa, mihin kohtaan risut ja ruusut pitäisi kohdistaa. Exile to Babylonin maailma on dystopiaa, ja noir-tarinoiden tapaan se keskittyy osattomiin ja yläluokan roistoihin. Pitkiä autoletkoja nähdään jonottamassa säännösteltyä bensiiniä, mutta muuten ilmeisesti edelleen maksukykyinen keskiluokka pysyy sivussa. Tarinaa täydentää Alex Bladen kertojan ääni, joka pudottaa amerikkalisten noir-tarinoiden tapaan kylmää äijäläppää, missä käsikirjoitus ei ehdi muuten taustoittaa.

Patric Reynoldsin piirrosjälki on rosoista: ruudut on viimeistelty paksulla siveltimellä. Tulosta ei ole kiitelty, mutta minusta se ihan toimii. Suurempi ongelma on tatuoitujen kaljupäiden tunnistaminen. Jengiläiset näyttävät kaikki samalta. Muutamissa ruuduissa supersankarisarjakuvien dramaattiset poseeraukset antavat koomisen sävyn. Amerikkalaiseen tapaan ruutujen tausta jää usein vähäisemmälle huomiolle.

Exile to Babylon ei ollut minun makuuni. Tarinan kuvaama tulevaisuus olisi voinut olla mielenkiintoinen, mutta nyt se tuntui ohuelta lavasteelta väkivaltaiselle dystopiamätölle. Dialogi tai kerronta ei hurmannut. Joskus oli vaikea ymmärtää, miksi henkilöt menevät minne menevät. Päähenkilöstä ei ole tietenkään tarkoituskaan pitää, vaikka Axelille kirjoitellaan taustaromanssia. Mitä tarinassa sitten onkaan panoksena, ei imaise mukaansa, ja jäljelle jää vain aseiden ja räjähdysten rytinä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

C'était la guerre des tranchées

Jacques Tardi, C'était la guerre des tranchées (1993). Casterman, 2012.

Nuoruudessa kirjastossa kohdatut Jacques Tardin ja José Muñozin albumit olivat omituinen pulahdus eurooppalaiseen sarjakuvaan. Tietynlaiseen realistiseen piirrosjälkeen ihastunut lukija kohtasi ekspressiivistä, aikuisille suunnattua sarjakuvaa, joka saneli itse suhteensa todellisuuteen. Muñozin tarinat kulkivat repaleisina epätodellisina mustavalkoisina unina. Tardin salapoliisitarinat käyttivät ohutta selkeää viivaa ja suuria ruutuja; kuvituksen ja tarinoiden välillä oli omituinen jännite.

Jacques Tardi (s. 1946) on yksi "suurista" sodanjälkeisistä ranskalaisista sarjakuvapiirtäjistä ja todennäköisesti ainoa, jonka lapsuutta ovat varjostaneet painajaiset ensimmäisestä maailmansodasta. Isovanhempien kertomukset jäivät elämään hänen mieleensä ja purkautuivat vuosia myöhemmin sarjakuvina. Jo 1970-luvun alussa hän julkaisi sarjakuvan Adieu Brindavoine, jossa valokuvaaja sotkeutuu sotaa edeltäviin tapa…

Lost Planet: First Colony

Izu & Massimo Dall'Oglio, Lost Planet: First Colony. Ranskankielisestä alkuteoksesta Lost Planet (2013) englanniksi kääntänyt Mark McKenzie-Ray. Titan Comics, London, UK, 2014.

Lost Planet: First Colony on CapCom:in julkaiseman Lost Planet 3 -videopelin maailmaan sijoittuva sarjakuva. Sen tarina sijoittuu aikaan 40 vuotta ennen videopelin tapahtumia: Maapallo on saastunut ja melkein elinkelvoton. Merta ja ilmakehää puhdistavat laitokset, joiden on määrä pelastaa kuoleva planeetta, nielevät valtavan määrän energiaa, jota on tarjolla alati vähemmän. Avaruuteen on lähetetty lukuisia retkikuntia etsimään asuttavia planeettoja ja niiltä uusia energiamuotoja. Vaikka hanketta johtaa "maan hallitus", retkikuntia varustavat suuryritykset.

Jäinen E.D.N. III -planeetta vaikuttaa lupaavalta. Sinne lähetetty retkikunta löytää valtavat määrät T-ENG -lämpöenergiaa, mutta pian retkikunta joutuu ongelmiin. Kuultuaan suuryrityksen toistaiseksi hylänneen kaivoshankkeensa jääplaneetalla…

Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt

Nina Hemmingsson, Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt. Ruotsinkielisestä alkuteoksesta Jag är din flickvän nu (2006) suomentanut Saara Pääkkönen. WSOY, Helsinki, 2011.

Ruotsalaisen Nina Hemmingssonin hauska Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt (2011) tarjoilee surrealistisen kokoelman erimittaisia sarjakuvia sukupuolirooleista, ahdistuksesta ja ihmissuhteista. Päähenkilöt ovat eri-ikäisiä naisia, joiden kautta Hemmingsson kääntää sukupuoliasetelmat päälaelleen. Samalla kääntyvät myös monet ulkonäköön, seksuaaliseen käyttäytymiseen, parisuhteisiin ja hyväksytyksi tulemiseen liittyvät kysymykset paljastaen samalla jotain uutta maailmasta ja tasa-arvosta.

Hemmingsson ei kuitenkaan saarnaa, eikä sukupuolten välinen vastavuoroinen riippuvuussuhde katoa tai tuhoudu, vaan sen uumenissa on jotain hyvääkin. Hän tekee pilaa paitsi miehistä myös naisista omituisine odotuksineen. Huumori on terävää ja absurdia: Suhde päättyy, koska miehen peräsuolesta on löytynyt ulostetta. Tai koska tämän buddhalain…