lauantai 8. helmikuuta 2014

Je suis Cathare, tome 1: Le parfait introuvable

Makyo & Alessandro Calore, Je suis Cathare, tome 1: Le parfait introuvable (2008). Värit Claudia Chec. Delcourt, Tournai, Belgia, 2010.

Kirkkohistoriassa käytiin monta opillista kädenvääntöä jo ennen Lutherin protesteja. Keskiajalla Etelä-Ranskaan ja Pohjois-Italiaan pesiytyi katarismi, joka nousi kritisoimaan katolisen kirkon rikkautta ja moraalista rappiota. Kataarit (kreik. katharos, "puhtaat") olivat dualisteja, joille henki oli hyvää ja puhdasta ja liha likaista ja pahaa. Hengen puhtaus säilyi askeesissa ja halujen kieltämisessä. Kataarit arvostivat köyhyyttä ja vaatimattomuutta vaikka eivät vaatineet täydellisen hyveellistä elämää tavallisilta ihmisiltä. Vatikaani julisti katarismin harhaopiksi ja alkoi kitkeä sitä saarnaten -- laihoin tuloksin. Etelä-Ranskaan suunnattu väkivaltainen ristiretki 1200-luvun alussa kitki harhaopin linnake ja kaupunki kerrallaan. Sota kesti viitisenkymmentä vuotta.

Makyon kirjoittama Je suis cathare -sarja sijoittuu 1300-luvun alun Languedociin Etelä-Ranskaan. Katarismin jäänteet kummittelevat vielä Toulousen ympäröivillä syrjäisillä kukkuloilla ja vuorilla. Niiden kitkemiseen vihkiytynyt munkkiveljeskunta etsii kerettiläistä Simon Azalaïrea ja hänen kannattajiaan. Pienen kylän parantaja löytää muistinsa menettäneen nuoren miehen Guilhemin metsästä. Aikaa myöten parantaja alkaa opettaa taitojaan, mutta pian käy kuitenkin ilmi, että Guilhemin kyky parantaa ylittää mestarin taidot. Kun hän parantaa pelkästään koskettamalla kuin vapahtaja ikään, hänen maineensa alkaa kiiriä. Mainetta seuraamalla paikalle löytää myös Guilhemin veli, joka täyttää aukkokohtia Guilhemin repaleisessa muistissa. Jokin ei silti täsmää.

Makyon tarina liikkuu turvallisessa uomassa. Keskiaikainen miljöö ei tunnu juuri muuten kuin lavasteina, jotka antavat päähenkilöille alkusysäyksen. Makyo ei käytä montakaan sävyä henkilöiden tai erityisesti inkvisiittorien tai veljeskunnan kuvaamisessa. Kun hän vielä pusertaa tarinaan myös hieman rakkaustarinan alkua, kasassa on melko yllätyksetön keitos. Paikoin juonessa on kuitenkin lupausta, harhautuksia ja moraalista romahdusta.

Calore kynänjälki on siistiä ja toimivaa. Maisemat, rakennukset ja vaatteet ja yksityiskohdat kielivät taustatyöstä. Vaikeammatkin kuvakulmat ja etäisyydet toimivat hienosti. Calore ei ole tussittanut ruutuja, vaan piirrosjälki on erivahvuista lyijykynän jälkeä. Se toimii kohtuullisesti paitsi missä suhruja tai viivoja on digitaalisesti korjattu. Caloren ihmiset ovat idealisoidun pitkiä ja hoikkia, mikä eroaa vahvasti Hermannin ja vaikka Bourgeonin rosoisesta ja pihtipolvisesta keskiajasta. Checin tekemä väritys palvelee tunnelmaa. Chec käyttää melkein kokonaan haaleita pastellinsävyjä väritykseen, mikä sinänsä sopii tarinaan. Lyijykynien päällä photarin värigradientit tekevät sivuista luonnoksenomaisia. 

Je suis cathare osuu sarjakuvamieltymyksiini (historiallinen keskiaika), ja luen ehkä sitä sen vuoksi myönteisesti. Sarjan ensimmäinen osa on toimiva jos kohta ennalta-arvattava. Tähän mennessä sarjaa on ilmestynyt viisi osaa. Toivottavasti jatkossa nähdään ripaus terävyyttä.