Les tours de Bois-Maury, tome 2: Eloïse de Montgri

Hermann, Les tours de Bois-Maury, tome 2: Eloïse de Montgri (1985). Glénat, Grenoble, France, 2006.

Belgialaisen sarjakuvataiteilijan Hermann Huppenin Les tours de Bois-Maury -sarjan toinen osa sijoittuu syrjäiseen kartanokylään Pays de Cauxiin Normandiaan. Omituisen, vuohenpääkalloa päähineenään kantava paimenen lampaat ovat laiduntaneet joitain viikkoja metsissä lähellä kylää. Vastineeksi kartanonherra on saanut tuoretta lihaa.

Eräänä aamuyönä, kun paimen ajaa laumaansa kohti kartanon puuvarustusta, lauman sekaan piiloutuu paimenen johtama rosvojoukko lampaantaljoihin kääriytyneinä kuin Odysseuksen miehet ikään. Vartijat päästävät paimenen portista mutta huomaavat petoksen liian myöhään. Linnoitettu kartano ryöstetään, poltetaan ja sen väki tapetaan. Henkiin jää vain kartanonherran nuori poika ja yksi vartija.

Alustalaiset hytisevät läheisessä metsässä, mistä he seuraavat taistelua ja sen lopputulosta. Kyläläiset pelkäävät talojensa puolesta, mutta heillä ei ole kuin talikoita ja keppejä asemiesten haastamiseen. Rosvojoukon mentyä alkaa epätoivoinen ruoan etsintä, mutta talvinen Normandia on kylmä ja hedelmätön. Sitten kurjuuden keskellä ratsastaa nuori ylhäinen nainen, Eloïse. Hänellä on raskas jalkajousi, joka kaataa riistaa suurimpaan hätään. Paikalle sattuu myös ritari Bois-Maury yhdessä aseenkantajansa Olivierin kanssa.

Tarina kostosta on suoraviivainen ja taidokkaasti kirjoitettu. Hermannin keskiaika on raakaa ja niukkaa. Esivalta on heikko, joten ihmiset turvautuvat kykyjensä mukaan itseapuun (self-help). Tarina hohtaa säätyeroja asenteista ja puheenparresta lähtien. Yläluokka on soturieliittiä, joten oikeastaan vain se voi tarttua nuoren perijän vaatimukseen roistojen kiinniottamisesta ja omaisuuden palauttamisesta. Silti taistelussa alhaisia rosvoja vastaan ei ole tarjolla kunniaa vaan pelkästään vaaroja. Hahmot eivät ole pelkästään arkkityyppejä vaan reagoivat tapahtumiin omalla tavallaan. Hyvät asiat eivät tapahtu pelkästään hyvistä syistä.

Hermannin piirrosjälki on yksinkertaisesti ihailtavaa. Ylä-Normandian maisema, lehdettömät metsät ja talvinen hedelmätön maa välittyvät kepeissä ääriviivoissa. Hermannin tyyli on jotenkin oudosti huolellinen ja huoleton samaan aikaan. Fraymond, jota ei ainakaan mainittu ensimmäisessä osassa, on siirtänyt värit kylmistä lämpimän räikeisiin. Ne toimivat erinomaisesti.

Les tours de Bois-Maury on yksi suosikkisarjoistani. Vaikka tarinat eivät ole monimutkaista, niissä on sävyjä, ja ne välttävät helpot keskiaikakliseet. Parhautta.