Siirry pääsisältöön

Le Grand Mort, tome 1: Larmes d'abeille

Régis Loisel, JB Djian, Vincent Mallié, François Lapierre, Le Grand Mort, tome 1: Larmes d'abeille. Vents D'Ouest, Grenoble, 2007.

Olipa kerran pariisilainen ympäristötieteen opiskelija Pauline. Hänen ystävänsä tarjosi hänen käyttöönsä syrjäistä Bretagnessa sijaitsevaa mökkiä, jossa tentteihin pänttääminen onnistuisi kaikessa rauhassa. Kaikki menee kuitenkin pieleen heti juna-asemalla. Paulinen käyttöön jätetty rättisitikka ei lähde käyntiin ilman tuntemattoman miehen apua. Bensa loppuu kahdenkymmenen kilometrin päässä määränpäästä, ja Pauline joutuu viettämään yönsä nojatuolissa tuntemattoman miehen mökissä.

Mies, nimeltään Erwan, on omituinen. Hän tekee työkseen sekalaisia hanttihommia (ja salametsästystä), lukee vanhoja kelttiläisiä satuja ja puhuu vanhasta mestarista, jota hän lähtee tapaamaan heti auringon noustua. On sunnuntai, eivätkä huoltamot syrjäseudulla ole auki, joten jumiin jäänyt Pauline lyöttäytyy mukaan. Maaseutu ei ole hänen kotikenttänsä, mutta tiedon ja tieteen parissa hän tuntee olevansa niskan päällä. Hän ei mitenkään peittele epäuskoaan Erwanin ja mestarin satuihin, mutta saatuaan "mehiläisen kyyneleitä" silmiinsä avautuu Bretagneen toinen, pikku kansan rinnakkaismaailma, jonne Erwan lähtee muka suorittamaan tärkeää tehtävää.


Le Grand Mort eli Suuri kuolema -sarja asettaa rinnakkaisen fantasiamaailman ja Bretagnen samalla tavalla toistensa vastakohdiksi kuin Bretagnen ja Pariisin, maaseudun ja kaupungin, käytännön ja teorian. Rinnakkaismaailmat elävät eri ajassa monessakin mielessä: ne elävät eri aikakaudessa, asukkaiden kokema aikakäsitys on erilainen, ja lisäksi aika etenee eri nopeuksin. Maailmojen välisen harmonian säilyttäminen on se suuri tehtävä, josta Erwan puhuu, mutta sarjan ensimmäisessä osassa tarina pääsee vasta alkuun.


Päähenkilöt ovat hahmoina onnistuneita. He eivät ole täydellisiä vaan tavallisia ja uskottavia -- ja monin tavoin toistensa vastakohtia. Tumma Erwan ja vaalea Pauline eivät voisi olla ihmisinä etäämpänä toisistaan, mutta sattuman oikusta kauas matkustaessaan he joutuvat lähelle toisiaan. Tässä vaiheessa suoraviivainen juoni etenee hienosti päähenkilöiden vastakohdaisuuden ansiosta. Joka käänteessä nähdään pientä draamaa, kun erityisesti Paulinella on vaikeuksia sopeutua uuteen tilanteeseen.

Käsikirjoittajat ovatkin konkareita. Monenlaista sarjakuvaa tehnyt Régis Loisel nousi kuuluisuuteen vuonna 1982 Serge Le Tendren kanssa tehdyn klassikkosarjan La quête de l'oiseau du temps piirtäjänä -- sarjasta enemmän jossain vaiheessa myöhemmin. Hän on sittemmin piirtänyt itsekirjoittamiaan sarjoja, kuten Magasin générale ja Peter Pan. JB Djian (Jean-Blaise Mitildjian) on käsikirjoittanut sarjakuvia 1980-luvun lopulta asti. He ovat onnistuneet kokoamaan pienen, kiehtovan ja vähän oudon tarinan. 


Vincent Mallién piirrosjälki on ohutta ja elävää. Hänen hahmonsa ovat hieman tyyliteltyjä ja ympäristöt realistisia. Mustaa hän käyttää tehokkaasti luomaan rytmin ja tunnelman. Jäljessä näkyy aavistus Loiselin menninkäismäistä vaikutusta, etenkin sarjan myöhemmissä osissa. Se ei ole ihme, Mallié on piirtänyt vuodesta 2010 La quête de l'oiseau du temps -sarjan uudemmat osat. François Lapierren värittämät murretut sävyt kommunikoivat hienosti valaistuksen ja sitä kautta tunnelman. Kuvissa on gradientteja, mutta hillitysti. Värit sopivat tarinaan hyvin.

Larmes d'abeille on kerrassaan mainio alku erinomaiselle sarjakuvalle. Neljän taiteilijan yhteistyö tuntuu toimivan hyvin; mikään osa ei pyri häiritsevästi esille tai peittämään muita.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

C'était la guerre des tranchées

Jacques Tardi, C'était la guerre des tranchées (1993). Casterman, 2012.

Nuoruudessa kirjastossa kohdatut Jacques Tardin ja José Muñozin albumit olivat omituinen pulahdus eurooppalaiseen sarjakuvaan. Tietynlaiseen realistiseen piirrosjälkeen ihastunut lukija kohtasi ekspressiivistä, aikuisille suunnattua sarjakuvaa, joka saneli itse suhteensa todellisuuteen. Muñozin tarinat kulkivat repaleisina epätodellisina mustavalkoisina unina. Tardin salapoliisitarinat käyttivät ohutta selkeää viivaa ja suuria ruutuja; kuvituksen ja tarinoiden välillä oli omituinen jännite.

Jacques Tardi (s. 1946) on yksi "suurista" sodanjälkeisistä ranskalaisista sarjakuvapiirtäjistä ja todennäköisesti ainoa, jonka lapsuutta ovat varjostaneet painajaiset ensimmäisestä maailmansodasta. Isovanhempien kertomukset jäivät elämään hänen mieleensä ja purkautuivat vuosia myöhemmin sarjakuvina. Jo 1970-luvun alussa hän julkaisi sarjakuvan Adieu Brindavoine, jossa valokuvaaja sotkeutuu sotaa edeltäviin tapa…

Lost Planet: First Colony

Izu & Massimo Dall'Oglio, Lost Planet: First Colony. Ranskankielisestä alkuteoksesta Lost Planet (2013) englanniksi kääntänyt Mark McKenzie-Ray. Titan Comics, London, UK, 2014.

Lost Planet: First Colony on CapCom:in julkaiseman Lost Planet 3 -videopelin maailmaan sijoittuva sarjakuva. Sen tarina sijoittuu aikaan 40 vuotta ennen videopelin tapahtumia: Maapallo on saastunut ja melkein elinkelvoton. Merta ja ilmakehää puhdistavat laitokset, joiden on määrä pelastaa kuoleva planeetta, nielevät valtavan määrän energiaa, jota on tarjolla alati vähemmän. Avaruuteen on lähetetty lukuisia retkikuntia etsimään asuttavia planeettoja ja niiltä uusia energiamuotoja. Vaikka hanketta johtaa "maan hallitus", retkikuntia varustavat suuryritykset.

Jäinen E.D.N. III -planeetta vaikuttaa lupaavalta. Sinne lähetetty retkikunta löytää valtavat määrät T-ENG -lämpöenergiaa, mutta pian retkikunta joutuu ongelmiin. Kuultuaan suuryrityksen toistaiseksi hylänneen kaivoshankkeensa jääplaneetalla…

Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt

Nina Hemmingsson, Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt. Ruotsinkielisestä alkuteoksesta Jag är din flickvän nu (2006) suomentanut Saara Pääkkönen. WSOY, Helsinki, 2011.

Ruotsalaisen Nina Hemmingssonin hauska Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt (2011) tarjoilee surrealistisen kokoelman erimittaisia sarjakuvia sukupuolirooleista, ahdistuksesta ja ihmissuhteista. Päähenkilöt ovat eri-ikäisiä naisia, joiden kautta Hemmingsson kääntää sukupuoliasetelmat päälaelleen. Samalla kääntyvät myös monet ulkonäköön, seksuaaliseen käyttäytymiseen, parisuhteisiin ja hyväksytyksi tulemiseen liittyvät kysymykset paljastaen samalla jotain uutta maailmasta ja tasa-arvosta.

Hemmingsson ei kuitenkaan saarnaa, eikä sukupuolten välinen vastavuoroinen riippuvuussuhde katoa tai tuhoudu, vaan sen uumenissa on jotain hyvääkin. Hän tekee pilaa paitsi miehistä myös naisista omituisine odotuksineen. Huumori on terävää ja absurdia: Suhde päättyy, koska miehen peräsuolesta on löytynyt ulostetta. Tai koska tämän buddhalain…